KUN PUU KAATUU TONTILLA,
METSÄKUUTIO ON KUULEMASSA

ONGELMAPUIDEN KAATO

Puu kaatuu ja puru lentää, mutta turvallisesti. Ammattitaitoisilta metsureilta ongelmapuiden kaato tontin, talon tai mökin pihalta sujuu mallikkaasti. Valitsemme tilanteen mukaan tehokkaimman ja turvallisimman kaatomenetelmän. Kaadon jälkeen lentäneet oksat ja hakkuutähteet siivotaan. Lisäksi kantojyrsinnällä voidaan hävittää kaadetun puun kanto siististi. Jos haluat, pilkomme puutavaran valmiiksi polttopuiksi ja keräämme jyrsinnästä syntyneen hakkeen uusiokäyttöön. Siitä saa vaikka katetta tai kompostiin kuiviketta.

TONTTIHAKKUU

Kun tontille suunnitellaan rakennusprojektia, alue täytyy kartoittaa. Kartoituksen yhteydessä suunnitellaan, mitä puita kannattaa ja halutaan säilyttää. Tämä voi tarkoittaa täysraivaamista tai osittaista hakkuuta, sillä tontille kannattaa jättää vain hyväkuntoiset puut. Jos tontin koko on pieni, jätetään yleensä vain rajan tuntumassa olevat puut. Jokainen säilytettävä puu mietitään huolella, ettei  niistä koidu harmia jatkossa. Suuremmilla tonteilla hyväkuntoisilla puilla voidaan maisemoida pihaa. Suunnittelu, hakkuu ja raivaaminen hoituu ammattimetsureilta sujuvasti. Hakkuun jälkeen huolehdimme puiden ja risujen poisviennistä. Voimme hoitaa myös kaadettujen puiden myynnin tai tehdä niistä polttopuita, jos niin sovitaan.

PUUNPOISTON ERIKOISPALVELUT

Kiipeilykaadot
Suoritamme kiipeilykaadot ammattitaidolla vailla pelkoa. Puu kaadetaan kiipeilymenetelmällä usein sillon, kun sähkölinjat, rakennukset ja puut ovat lähekkäin tai kaadettavan puun runko on kiero. 

Haastavien maastojen puunkorjuu
Hoidamme myös haastavien maastojen puunkorjuut. Radanvarsilla, sähkölinjoilla ja tienvarsilla maasto voi olla epätasaista ja vaikeakulkuista, jolloin oikeanlainen menetelmä ja ammattitaito on paikallaan.

NÄIN TYÖ ETENEE

1. YHTEYDENOTTO

Prosessi alkaa, kun otat meihin yhteyttä. Kartoitamme hieman tarvetta. Siitä pääsemme hyvään alkuun.

2. ARVIOIDAAN HINTA

Tietojen pohjalta voimme tehdä ensimmäisen arvion työn hinnasta. Yleensä tulemme käymään vielä paikan päällä ja teemme ilmaisen kartoituksen. Kartoituksen perusteella annamme hinta-arvion.

3. TEHDÄÄN KIRJALLINEN SOPIMUS

Sovitaan palveluun liittyvistä yksityiskohdista ja aikataulusta. Siitä tehdään kirjallinen sopimus, mihin lyödään puumerkit.

4. HOIDETAAN HOMMA

Tässä kohtaa hoidamme työn turvallisesti, ammattitaitoisesti ja tehokkaasti. Takataskusta löytyy tietenkin voimassaolevat tapaturma- ja vastuuvakuutukset.

MITEN PUUNKAADON HINTA MUODOSTUU?

KAADA PUUSI ENNEN KUIN SIITÄ KOITUU HARMIA!

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

TIESITKÖ, ETTÄ METSÄKUUTION TEKEMIIN TÖIHIN ON MAHDOLLISTA HAKEA MYÖS RAHOITUSAPUA?

Tarvitsetko puunkaadon palveluita yrityksellesi, kunnallesi tai taloyhtiöllesi?